Alexandria Kick Off

Pankkiiriliike Alexandria järjesti elokuussa 2022 Kick Off -tapahtuman koko henkilökunnalle ensimmäistä kertaa pandemian jälkeen. Tapahtumaan oli kutsuttu koko henkilöstö kaikista Alexandrian toimistoista ympäri Suomen. Etätyön tultua vallitsevaksi trendiksi vuonna 2020 yritys oli tilanteessa, jossa osa kollegoista ei ollut tavannut toisiaan aiemmin kasvotusten ja osalla tapaamisesta oli mennyt jo pidempi aika. Päivästä haluttiin näyttävä jokaista yksityiskohtaa myöten ja kokemuksesta ikimuistoinen. Tässä kohtaa kuvaan astui ME Studion tapahtumapalvelut konseptisuunnitteluineen ja tuotantoineen, ja matkalla jokainen yksityiskohta hiottiin vastaamaan asiakkaan toiveita.

Tapahtuman rakentaminen vaati tiimiltä paljon suunnittelua ja erilaisten logististen asioiden hallinnointia. Tapahtumapaikkoja mahtui päivään kolme ja alihankkijoita lukuisa määrä. Sijaintina saaristo tarjosi upeat puitteet tapahtumalle kesäisessä Helsingissä. Tapahtuman visuaalinen ilme rakennettiin ME Studion graafisen suunnittelijan toimesta Alexandrian brändiohjeistusten mukaisesti.

Tapahtuman yleisarvosana oli 4,72/5. Poimintoja osallistujien kommenteista:

” Erittäin tyylikkäät juhlat! Useissa olen ollut ja nämä olivat ehkä kaikkein hienoimmat kinkerit koskaan! Kiitokset!”

” Hyvät järjestelyt, sujuvat siirtymät, mielenkiintoiset puhujat, hienot puitteet, laadukas livestream”

Pyydä tarjous