Olemme yhtiönä innoissamme tulevasta. Tiedämme jo nyt, että tuleva syksymme tulee olemaan täynnä ikimuistoisia kohtaamisia ja mikä parasta, kohtaamisia tulee olemaan tänä vuonna vielä ainakin Tanskassa, Ruotsissa, Amsterdamissa ja Turkissa. On upeaa tehdä töitä kansainvälisesti ja saada myös uusia ideoita ja toimintamalleja Suomen ulkopuolelta!
Kansainvälisyys on aina ollut yksi toimintamme kulmakivistä
Usein asiakkaamme ovatkin osa kansainvälistä yhtiötä, jolloin tapaamisissa osa asiakkaistamme saattaa tulla mukaan linjoille mistä päin maailmaa tahansa. Tuotamme vuosittain myös messuosastoja ympäri maailmaa suurille kansainvälisille messuille. Asiakkaan tarpeitten mukaan hoidamme tuotannon Suomesta käsin, tai lähdemme laajoissa kokonaisuuksissa paikalle varmistamaan kokonaisvaltaisen tuotannon sujuvuuden, kummin tahansa toimimme, olemme käytettävissänne koko messujen ajan.
Messujen lisäksi tuotamme vuosittain kansainvälisesti myös yritysten sisäisiä ryhmämatkoja, jolloin suunnittelemme koko matkan aikataulutuksen asiakkaalle valmiiksi. Tällöin huolehdimme kokonaisvaltaisesti osallistujien lennot, majoitukset ja kaikki kuljetukset, sekä aktiviteetit kohdemaassa asiakkaan toiveiden mukaisesti paikallisten kumppaneiden kanssa.
ME Studio on vuosien saatossa muovautunut moneen, olemme olleet samaa yritystä Management Eventsin kanssa ja irtautuneet yhtiöstä virallisesti tammikuussa 2020. Vaikka olemme nykyisin kaksi eri yhtiötä, meillä on yhä lämmin ja läheinen suhde Management Eventsin kanssa. Yhteistyömme kautta voimme taata myös alan huipputekijät globaalisti.
Lähde siis tavallisten pikkujoulujen sijaan koko organisaation kanssa esimerkiksi ihastelemaan Kööpenhaminan joulutoria tai vietä syksyn Kick off Italian auringon alla ajellen vespoilla ja nauttien pitkästä kesästä Keski-Euroopan auringon alla!